Kuukausikatsaus 5


Pyrin kirjaamaan kuukausikatsauksiini sentin tarkkuudella kaikki tulot ja menot. Kuukausikatsauksissa nähtävät luvut ovat henkilökohtaisia, vaikka samassa taloudessa asuu toinenkin henkilö. Olemme vaimokkeeni kanssa päättäneet jakaa kaikki ”yhteiset” kustannukset tasan puoliksi. Hieman muista bloggaajista poiketen kuukauteni vaihtuu aina 19.päivä palkkapäivästäni johtuen. Kuukauden ajanjakso on siis aina 20.päivästä 19.päivään.



Tulot ja menot


Vuoden viidennen kuukauden aikana ansiotuloja kertyi 2446,16 €. Kuluja kertyi yhteensä 1837 €. Alla olevassa taulukossa on eritelty kulujen jakautuminen. Tälle kuukaudelle osui muutosta johtuvat kustannukset, auton määräaikaishuolto ja jarrulevyjen+palojen vaihto. Lisäksi osan kuukaudesta ruokittavana oli kolmas suu, jonka vuoksi ruokakustannukset olivat hieman normaalia korkeemmat. Säästöön jäi kuitenkin 24,9 % tuloista.
Nautin joka päivä työpaikalla lounaan lähiravintoloissa, koska saan osan palkasta lounasseteleinä. Käymme viikoittain ulkona syömässä vaimokkeeni kanssa ja 99 % kerroista kustannan sen lystin kokonaan. Tässä kuussa ei ollut vielä lainkaan lainan lyhennystä ja korkoa, mutta se tulee kuvioon 31.05.2017 alkaen. Kiinteitä kustannuksia ovat Spotify (15 €) ja Netflix (10 €), joita maksan lahjaksi pikkusiskoilleni. Tämän lisäksi säästän jokainen kuukausi 15 €/nuppi kolmelle kummitytölleni aina siihen asti, kun täyttävät 18 vuotta.


 Sijoitukset


Sijoitusten muutokset kuukausitasolla löytyvät alla olevasta taulukosta. Uutta pääomaa tuli laitettua salkkuun yhteensä 879,48 €. Salkun arvo ei muuten juurikaan liikkunut suuntaan tai toiseen kuukauden aikana, mutta kuukauteen osui kaksi ostoa. Päädyin ostamaan lisää Oriolaa sekä ensimmäisen siivun Norwegian Finance Holdingia. Perusteluita näihin ostoksiin sitten toisessa postauksessa. Salkun päiväkohtaisia muutoksia voi seurata Sharevilleen rekisteröityneenä Prediator käyttäjätunnuksen takaa.




Osakevarallisuus
19.4.2017
19.5.2017
Muutos
YHTEENSÄ
10 037,00 €
11 242,00 €
1 205,00 €
DNA Oyj
1 145,00 €
1 196,00 €
51,00 €
Elekta AB ser. B
1 122,00 €
1 148,00 €
26,00 €
Neste Corporation
1 197,00 €
1 195,00 €
-2,00 €
Nordea Bank AB (publ) FDR
2 493,00 €
2 700,00 €
207,00 €
Novo Nordisk B (A/S)
1 871,00 €
2 001,00 €
130,00 €
Oriola Corporation B
959,00 €
1 875,00 €
916,00 €
Norwegian Finance Holding
0,00 €
1 027,00 €
1 027,00 €
Käteinen
1 250,00 €
100,00 €
-1 150,00 €

 Nettovarallisuus


Alla 19.05.2017 päivitetty nettovarallisuus. Muu lainan määrä on kasvanut 200 €, koska vaimokkeeni on maksanut uuteen asuntoon huonekaluja. Nämä lainat alkavat lyhentymään n. 250 €/kk 31.05. lähtien kun maksan yksin kokonaan asuntolainaamme. Käteinen on uhkaavasti päässyt hupenemaan, joten todennäköisesti päädyn olemaan laittamatta pääomaa osakesalkkuun ainakin touko-kesäkuun ajaksi. Nettovarallisuuden laskemisessa ei ole huomioitu auton arvoa (n. 6000-7000 €), joka on täysin velaton.




Varat
Velat

Osakkeet
11 242 €
Asuntolaina
66 500 €

Käteinen
543 €
Opintolaina
5 479 €

Asunto
74 000 €
Muu laina
4 179 €

Nettovarallisuus
9 627 €



 Yhteenveto


Vuoden viides kuukausi jäi hieman säästötavoitteista ja tavoitteet vuodelle 2017 ovat haastavat saavuttaa, mutta uskoisin silti vielä pääseväni niihin! Salkkuun laitettavan rahan määrä tulee hieman hidastumaan, mutta salkkuun on tullut laitettua lisää pääomaa vuoden alusta noin 2800 € jo tähän päivään mennessä (sisältää osingot). Lainan määrä tulee kuitenkin hupemaan ensi kuusta lähtien.

Miten sinun kuukausi meni sijoitusten ja säästämisen osalta?


Kommentit

Suositut tekstit

Nordnet vs OP -osakevälittäjien kilpailutus

Miksi Orion on niin kallista?

Kuukausisäästäminen rahastoon lapsellesi tai kummilapsellesi

Näkymät vuodelle 2018

Kiinnostavat sijoituskohteet 9 - Intrum Justitia