torstai 22. helmikuuta 2018

Näkymät vuodelle 2018



Tarkoitukseni on hieman selventää lukijalle (ja myös itselleni) miltä kuluva vuosi tulee näyttämään säästämisen ja sijoittamisen suhteen. Tämän lisäksi kirjaan ylös tekemiäni konkreettisia tekoja parantaakseni säästömahdollisuuksiani. 

Säästäminen


Tämän vuoden tavoitteekseni olen asettanut säästää 40 % nettotuloistani, joka tarkoittaa nykyisillä tuloillani n. 12 000 € säästämistä ilman huomioimatta osinkoja. Viime vuoden elokuussa sain palkankorotuksen, joka ei kerinnyt montaa kuukautta vaikuttaa viime vuoden tuloihin, joten sitä kautta on odotettavissa enemmän rahaa säästöön.

Olen lähiaikoina tehnyt paljon menojen optimointia, joista merkittävimpiin tekoihin kuuluivat asuntolainan ja autovakuutuksen kilpailuttaminen sekä ammattiliitosta eroaminen.

Asuntolainan kilpailuttaminen

ASP- ja asuntolainani marginaali oli 03.04.2017 alkaen 0.85 %, joka kuulosti mielestäni hieman korkealta verrattuna nykyiseen taloudelliseen tilanteeseen. Otin yhteyttä omaan pankkiini ja sovin lainaneuvottelijan kanssa puhelinpalaverin. Puhelinpalaverin aiheena oli samalla myös opintolainan viitekoron vaihtaminen sekä sijoitusasunnon lainan alustava neuvottelu. Sijoitusasunnon lainaneuvottelusta kerron joskus myöhemmin lisää. Lainaneuvottelija oli ammattitaitoinen ja ymmärsi perusteluni asioille erityisen hyvin. Hän ei myöskään yrittänyt väkisin myydä mitään oheistuotteita (rahastoja, korkokattoja, jne.), johon olin todella tyytyväinen.

Parin päivän käsittelyajan jälkeen sain sähköpostitse tarjouksen 0.69 % asuntolainan marginaalista ja kilpailukykyisen tarjouksen sijoitusasuntoa varten. Ollessani todella tyytyväinen marginaalin tiputtamisen helppouteen, lainaneuvottelijan ammattitaitoon sekä ymmärtämiseen, päätin olla pyytämättä tarjousta mistään muusta pankista. Mielestäni on tärkeämpää luoda hyvä yhteistyö pankin lainaneuvottelijan välillä kuin saada viimeisetkin hippuset nipistettyä marginaalista pois. Erityisen tärkeäksi tällainen yhteistyö tulee, jos päätän myöhemmin useammankin sijoitusasunnon hankkia. Lisäksi haluan myös painottaa, että marginaalin muuttamisesta ei otettu mitään maksua.

Marginaalin tippuessa 0.69 %:n 0.85 %:sta tuo minulle säästöä seuraavasti: 10 v takaisinmaksuajalla (tähän pyrin) säästö 520 € ja nykyisellä takaisinmaksuajalla 21 v 1350 €. Joku voisi sanoa, että 20 minuutin puhelulla päästiin ”tuntipalkoille”. Suosittelen ehdottomasti jokaista tarkistamaan marginaalinsa, jos esim. taloudellisessa tilanteessa on tapahtunut muutoksia parempaan.
Nykyinen lainani kerryttää myös OP-bonuksia yli 150 € vuodessa, joita käytän vakuutusteni maksuun. Jos OP-bonukset huomioidaan, niin marginaali on ”todellisuudessa” 0.48 % ensimmäisten vuosien aikana.

Autovakuutuksen kilpailuttaminen

Metsätalousinsinöörin postaus muistutti autovakuutuksen kilpailuttamisesta ja teinkin kilpailutuksen siltä istumalta. Selasin kaikki mieleen tulleet vakuutusyhtiöt muutamassa minuutissa läpi ja voittajaksi päätyi nykyinen vakuutusyhtiöni OP Pohjola. Noin viiden minuutin selailun tuloksena säästöä tulee 120 € vuodessa lisää (viime vuoden elo-syyskuussa OP alensi autovakuutustani n. 1100 € vuodesta n. 800 € vuodessa).

Muita optimointeja


Tammikuun viimeisestä päivästä lähtien erosin myös Insinööriliitosta ja jäin vain työttömyyskassan jäseneksi. Säästöä tästä tulee n. 300 € vuodessa. Suosittelen jokaista harkitsemaan tarvetta kuulua ammattiliittoon.

Kuukausikatsauksissani kulutukset taulukossa mukana ollut muut kohta poistuu vihdoin kolmannen kuukauden kuukausikatsauksen jälkeen näkyvistä. Enemmän rahaa säästämiseen ja sijoittamiseen jää siis 100 € kuukaudessa.

Olen alkanut myös tässä kuussa käyttämään lounasseteleitä ruuan ostamiseen kaupoista, näin laskien työpaikkaruokailuun käytettävän rahan määrää. Tämän hyöty kuukaudessa on muutama kymppi.

Näiden lisäksi tavoitteena on vähentää alkoholiin menevää rahan määrää puoleen viime vuodesta. Tarkoittaen siis n. 40 € säästöä joka kuukausi.

Sijoittaminen


Sijoittamisen eteen on paljon tullut tehtyä hommia ja tulee tehtyä myöhemminkin. Olemme vasta helmikuussa ja sijoitusaiheisia kirjoja on tullut luettua jo pian kolme. Lisäksi Nordnetista tuli viime vuoden lopulla haettua Superluotto helpottamaan sekä ostopaikkojen hyödyntämistä että tulevan sijoitusasunnon rahoittamista. Olen lähiaikoina yrittänyt löytää hyviä ”halvasti” hinnoiteltuja yrityksiä ja olen toistaiseksi onnistunut löytämään kahdeksan yritystä, joissa näen selvää alihinnoittelua. Savottaa on ollut paljon, mutta kohteita on löytynyt kuitenkin enemmän kuin kerkeen niitä vuoden aikana ostamaan, jolloin voidaan puhua hyvästä tilanteesta.
Lähiaikoina tulee aloitettua myös yritysten vuosikertomusten läpikäynti ja lukujen lyöminen exceliin. Excelit ovat tuttuja kiinnostavat sijoituskohteet -sarjastani. Niistä löytyykin hommaa useammaksi tunniksi.

Sijoitussalkkuun tulee tämän vuoden aikana laitettua n. 4000 € lisää rahaa ja loput rahoista menee sijoitusasuntoa varten Bank Norwegianin tilille.

Lainojen lyhentäminen



Asuntolainan lyhentämistä nykyisellä maksuerällä on tarkoitus jatkaa vielä tämä vuosi. Ensi vuonna on tarkoitus nostaa lyhennys n. 500 €/kk nurkille.

Opintolaina lyhenee tällä hetkellä noin 800 € vuodessa ja opintolainan nopeampi lyhentäminen on ajatus aloittaa vasta ensi vuonna.

Muu laina on kuitenkin tarkoitus saada lyhennettyä kokonaisuudessaan tämän vuoden aikana, joka tarkoittaa vielä 2 700 € lyhentämistä vaimokkeelle.

Yhteenveto



Paljon säästöjä on saatu aikaiseksi ilman elämän laadun laskemista. Tähän olen erittäin tyytyväinen.

Epämääräisten arviointien ja laskemieni mukaan tänä vuonna olisi mahdollista saada säästöön jopa 15 000 €, mutta todennäköisesti vuoden sisällä sattuu jotain mitä ei pysty nykyisissä laskelmissa huomioimaan. Toteutuessaan tämä tarkoittaisi melkein 55 % säästöprosenttia. Laskuissa ei ole edes huomioitu noin 700 € osinkoja tältä vuodelta sekä todennäköisiä veronpalautuksia. Kaikkea voi paperilla yrittää laskea, mutta todellisuudessa uskon pystyväni yli 40 % säästöprosenttiin tänä vuonna.

Nyt täytyy vain toivoa, että elektroniikka, kirjoittaja itse ja auto pysyy tämän vuoden kunnossa!


Oletko tehnyt konkreettisia tekoja parantaaksesi säästämis- tai sijoittamismahdollisuuksiasi?

8 kommenttia:

  1. Näyttää kyllä aika hienolta kun lukee tekstiä, missä olet tehnyt paljon oikeita siirtoja. Ja kuten itsekin mainitsit, kaikki ilman elämänlaadun laskemista! Meillä kaikilla on niin paljon ilmaa taloudenhoidossa, mitä ei edes välttämättä huomaa ennen kuin alkaa asioita itsekriittisesti tarkastella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Itsekin täytyy vielä jossain vaiheessa tarkastella voisiko jostain vielä saada turhaa rahaa säästettyä! :)

      Poista
  2. Itsellä vähän sama kuvio menossa, kilpailutin marginaalin 0,5%:iin ja samalla vakuutukset op:lle, bonuksilla meni melkein koko summa. Noillahan säästi jo ihan kivasti, tuo liitosta pelkkään kassaan vaihto ollut pitkään mielessä mutta arveluttaa vähän, kyllähän nuo liitot kuitenkin ajaa työntekijän etuja ja jos kaikki vaihtaisi kassaan niin huonohan se olisi tulevaisuudessa, mutta tuota täytyy miettiä.
    Ei joka asiaa kuitenkaan rahan vuoksi tarvitse tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyvän marginaalin sait!

      Olen samaa mieltä, että ammattiliitoilla on ollut joskus tärkeä rooli TESien luomisessa ja työntekijöiden olojen parantamisessa. Nykyään en kuitenkaan näe ammattiliitoilla juuri mitään funktiota. Ammattiliittojen järjestämät lakot varsinkin on omiin muroihin kusemista ja on mielestäni väärin, että ammattiliitot eivät maksa veroja.

      Poista
  3. YTK:on jäseneksikö liityit? Tuota täytyy miettiä, helposti saisi reilu 300e säästettyä mutta... Joo marginaali ihan ok, tuota olin vailla ja sen sain, entinen oli 0,68%. Toki laina on kohtuu pieni ja se raha on vielä op tuotto-osuudessa eli käytännössö riskitön pankille, en olisi tarvinnut lainaa lainkaan asunnon ostoon, sijoitus tarkoitukseen otin kun halvalla sai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuluin insinööriliiton kautta IAET-kassaan, joten kuulun nyt siihen vain suorana jäsenenä!

      Poista
  4. Autoilun kustannuksia kannattaa miettiä. Jos pelkästään vakuutuksiinkin menee 700e vuodessa. Asunto lähelle työpaikkaa, polkupyörällä alat kulkea ja auto pois. Säästyy monta tonnia vuodessa + kunto ja terveys paranee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Olet täysin oikeassa! Asun itseasiassa melko lähellä työpaikkaani (4 km päässä), joten pyörällä voisi ihan hyvin kulkea työmatkan. Viime vuonna ostinkin pyörän sitä varten, joka osottautui huonoksi vehkeeksi ja annoin pois.

      Voisi alkaa kyllä harkitsemaan autosta luopumista, mutta se on hieman myös riippuvainen vaimokkeestani, joka tarvitsee sitä keikkatyössään. Säästöt olisivat kyllä huimia, jos autoa ei olisi!

      Poista