Yhden keskustelun arvo yli 27 000 €


Oletko koskaan miettinyt miksi olet päätynyt tekemään jotain tiettyä asiaa? Olet aloittanut polttamaan, sijoittamaan, harrastamaan tiettyä asiaa tai päätynyt väärään porukkaan. Pienet tapahtumat elämässä voivat johdattaa meidät tekemään monennäköisiä asioita ja silloin kyseisenä aloitushetkellä ei vielä osannut ajatella mihin se sinut vie. Itsellä on monia tiettyjä hetkiä, jolloin tunnistan muuttaneeni ajatusmaailmaani tai muuttaneeni tekemisiäni. Monet tilanteet ovat liittyneet joko käytyyn keskusteluun tai tiettyyn tapahtumaan. Haluankin tällä kertaa kertoa tarinan keskustelusta, jonka arvo on ollut minulle tähän mennessä yli 27 000 euroa.

Lähes tasan 2.5 vuotta sitten kävin keskustelun työkaverini kanssa sijoittamisesta. Keskusteluun päädyttiin kahvipöydässä, kun puheeksi tuli ystäväni tekemä opinnäytetyö johdannaisista. Kyseisenä hetkenä en vielä ymmärtänyt miten merkittäväksi tapahtumaksi se muodostuikaan elämäni suunnan kannalta. Tämän yhden ainoan keskustelun pohjalta aloin selvittämään mitä sijoittaminen tarkoittaa. Aloitin lukemaan sijoituskirjoja, avasin tilin Nordnetissä* ja aloitin lukemaan sijoitusblogeja. Ensimmäiset sijoitusblogit joita luin olivat P.Ohatta ja Osinkokuningas.

Kyseisen tapahtuman jälkeen ajatusmaailmani rahasta, sijoittamisesta ja säästämisestä muuttui täysin. Olin aikaisemminkin ollut säästäväinen, mutta minulla ei ollut mitään selkeää tavoitetta muuta kuin ostaa oma asunto. Ymmärsin sijoittamisen tärkeyden vaurastumisessa tämän hetken jälkeen ja olenkin laittanut elämäni ihan uudelle raiteelle.

Keskustelusta on tosiaan mennyt viikon yli 2.5 vuotta ja tapahtuman ”kuukausipäivänä” 16.06.2018 nettovarallisuuteni oli jo huimat 26 404 €, kun aloitushetkellä se oli -850 €. Kasvua on tullut siinä ajassa siis 27 254 €. Voisi melkein siis sanoa, että keskustelusta jäi jotain mieleen. Alla vielä kuvaaja nettovarallisuuden kehittymisestä 31.12.2014 alkaen.


Jälkeen päin on hienoa nähdä miten pienestä asiasta vaurastuminen oli kiinni. Tämän saman syyn takia olen ottanut missiokseni saada niin monta ihmistä aloittaa sijoittamisen kuin mahdollista. Toistaiseksi olen saanut ujutettua jo kymmenen ihmistä aloittamaan kuukausisäästämisen Nordnetin Superrahastoihin. Toivottavasti luku on vieläkin isompi, mutta en vaan tiedä sitä.

Kaikki ihmiset ovat varmasti kuulleet perhosvaikutuksesta. Siitä, että pienikin tapahtuma, johtaa ketjureaktioon ja täysin erilaiseen lopputulokseen. Itse en usko, että olisin koskaan tai ainakaan pitkään aikaan, aloittanut sijoittamista ja vaurastumista ilman tätä käytyä keskustelua. Seuraavaksi kun ajattelet mitä hyvää voisit tehdä ystävällesi, läheisellesi tai lapsellesi, niin anna hänelle lahjaksi samanlainen keskustelu sijoittamisesta kuin minä sain.

Se, jos jokin, on arvokasta!

PS. Kirjoitus on julkaistu myös osoitteessa piksu.net, jossa olen kirjoittajana omalla nimelläni.

*Affiliate marketing -linkki, josta saatetaan maksaa minulle komissiota sitä kautta tehdystä kaupasta/rekisteröitymisestä. Tämä ei kuitenkaan tuo sinulle mitään ylimääräisiä kuluja!

Kommentit

  1. Tämä on hyvä kirjoitus ja näin sitä pitäisi itsekin muistaa katsoa taakse ja tunnistaa niin hyvät kuin huonot hetket päätösten suhteen.
    Oppia molemmista.

    VastaaPoista
  2. Hienoa että olet lukenut blogiani :) Itse sain aikanaan inspiraationi Dividend Mantrasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieläkin tulee tietty luettua kaikki kirjoittamasi tekstit, mutta aluksi sinun ja Pohatan ajatuksia tuli enemmänkin mietittyä! :)

      Poista
  3. Sijoittamisesta keskustelu on vain kovin vaikeaa. Ihmisiä ei tunnu kiinnostavan. Yksi syy siihen miksi itse kirjoitan blogia. Haluan puhua siitä, mutta löydän hyvin vähän kiinnostuneita kuuntelijoita. Lisäksi moni ystävistäni opiskelee vielä niin sijoittamisen aloittaminen kuulostaa liian kaukaiselta ajatukselta monelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa. Itselläkin vei yli kaksi vuotta saada veli kiinnostumaan sijoittamisesta ja vihdoin näyttää siltä, että jotain kiinnostusta on alkanut tulla. Itsellenikin on hankalaa löytää seuraa, jonka kanssa voisi keskustella sijoittamisesta.

      Poista
  4. Sepä juuri, että mistä sen kiinnostuksen ja linkin omaan elämään saa, joka saa aloittamaan sijoittamisen. Nykyään ei osata nähdä tarpeeksi kauas ja varautua odottamattomiin asioihin. Jos aloittaa keskustelun vaikkapa nykyisen eläkejärjestelmämme kestävyydestä, väestöpyramidista tai ylipäänsä vaurastumisesta, niin kiinnostuneet rajoittuvat ainakin omalla kohdallani puolisooni ja rahoitusalalla työskentelevien kavereiden kesken.

    Oletteko huomannut, mikä olisi "ystävällinen ja helposti lähestyttävä" fraasi, jolla kiinnostuksen saisi heräämään? Ylläolevat esimerkit eivät todellakaan edusta sitä, miten itse yritän tuoda asiaa esille. Lähinnä kehoitan vain laittamaan parikymppiä sivuun indeksirahastoon, jolla saisit 5-8% vuodessa tuottoa versus pankkitili/pankin korkorahasto, josta jää kulujen jälkeen 1% nettotuottoa.

    EK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet täysin oikeassa. Olen törmännyt vastaavaan ongelmaan, kun olen halunnut keskustella kyseisistä aiheista.

      Itse olen käyttänyt useampaa eri tapaa saada tuttavat kiinnostumaan sijoittamisesta ja säästämisestä. Joillekin paras lausahdus on ollut ensiasunnon saaminen nopeammalla aikataululla, kun ylimääräiset rahat uskaltaa sijoittaa. Muutaman kanssa on enemmän lähdetty liikkeelle säästämisestä ja erityisestä asioiden kilpailuttamisesta, jotta käytettävissä olevat rahat kasvavat. Sitä kautta on sitten yhdessä mietitty miten näille "ylimääräisille vapautuneille" rahoille voisi tehdä. Parille ystävälle paras ajuri on ollut se, että he ovat nähneet miten itse olen onnistunut sijoittamisessa tai miten indeksirahastot ovat tuottaneet kummityttöjeni salkuissa.

      Melkein helpoin tapa saada joku sijoittamaan on se, että esittää sen nopeuttavan jonkun asian saamista. Sitten vaan toivoo, että matkalla henkilö ei enää haluakaan alkuperäistä asiaa ja innostuu sijoittamisesta.

      Valitettavan monet tutuistani ovat olleet käsityksessä, että esim. Nordnetin Superrahasto Suomi tyyppisessä rahastossa on mahdollista menettää koko pääomansa, jos ei osaa asiaansa. Olen sitten pyrkinyt selittämään, että miten epätodennäköistä se on että 25 todella suurta ja kannattaa yritystä menisi samaan aikaan konkurssiin. Monelle on vaikea tajuta sitä, että rahaston takana on oikeasti yritys, joka tekee voittoa.

      Suosittelen näyttämään kavereillesi myös korkoa korolle ilmiön toiminnan arkielämän esimerkillä (esim. jos laittaa 15 € tai 100 € kuukaudessa säästöön), että miten helposti voi vaurastua.

      Poista

Lähetä kommentti

Suosituimmat tekstit viimeiseltä 30 päivältä

Kuukausikatsaus 2024-02

Nordnet vs OP -osakevälittäjien kilpailutus

WC-remontti alle 2000 eurolla - Katso ennen ja jälkeen kuvat remontista

Asuntolainan ja sijoitusasuntolainan uudelleenrahoitus – Vertailussa mukana Osuuspankki, Nordea ja S-pankki

Kuukausikatsaus 2024-01

Näin haet tanskalaisten osakkeiden osingon lähdeveron takaisin

Näin ostat 300 000 euron omakotitalon ilman omarahoitusosuutta

Asumiskustannukset omakotitalossa ensimmäisen vuoden aikana

Kuukauden Osake - Eolus Vind

Näin asumiskustannukseni muuttuvat muuttaessani omakotitaloon kerrostalosta