Vuoden 2018 tavoitteet



Vuoden alussa asetin itselleni taloudellisia ja muita elämääni liittyviä tavoitteita. Vuoden loppu on itselleni kiinnostavaa aikaa ja odotan innolla, että pääsen katsomaan miten vuoden tavoitteet ovat täyttyneet. Säästäminen ja sijoittaminen on itselläni niin tasaista puurtamista, että tekee hyvä katsoa edistymistä vähän isommassa kuvassa. Tavoitteiden asettaminen on itsellä toiminut ja suosittelen sinullekin taloudellisten tavoitteiden asettamista, jotta niissä pysyisi hieman paremmin. Asetin tavoitteet vuoden alussa kuluvalle vuodelle ja tavoitteet lähivuosille sekä tulevaisuudelle ovat lisäksi nähtävissä täällä.

Taloudelliset tavoitteet

Ensimmäinen tavoitteeni oli saavuttaa 22 500 € sijoitussalkku 31.12.2018 mennessä. Eilen oli viimeinen pörssipäivä ja silloin salkkuni arvo oli 20 484 €. Talletin salkkuun vuoden aikana 7 198.39 € ja kaikki sinne tulleet osingot, jotka olivat ennakkopidätyksen jälkeen 581.01 €. Tämä tekee yhteensä 7 779.40 € uutta pääomaa salkkuun. Salkkuni oli korkeimmillaan toukokuussa, jolloin salkku oli noin 10 % plussalla vuoden alussa. YTD tuotoksi tämän vuoden aikana tuli kuitenkin -9.09 % ilman osinkoja. Osinkojen kanssa tuotto oli hieman parempi ollen -5,78 %. Tulokseni oli lievästi parempi kuin vertailuindeksin (OMX Nordic 40) saadessani 2.33 % ylituottoa ilman osinkojen huomioimista. Suoritus oli kuitenkin mielestäni huono, koska edellisinä vuosina pystyin voittamaan vertailuindeksin yli kymmenellä prosenttiyksiköillä. Vuoden korkeimman ja alhaisimman salkun arvon väli jopa 4 500 €. Salkkuni arvo oli 01.01.2018 15 554 €, joten kasvua vuoden aikana tuli 4 930 €, johon en ole erityisen tyytyväinen. Ensimmäinen tavoite ei täyttynyt.

Toinen tavoitteeni oli saavuttaa yli 40 % säästöprosentti vuoden nettotuloista. Nettotuloja tuli tänä vuonna saatua 32 233.77 € ja koko vuoden säästöprosenttini asettui 42.1 %:n. Rahana tämä tarkoittaa 13 570.42 €, joka meni nettovarallisuuden kasvattamiseen (sijoitus, käteinen, lainanlyhennys). Ilman Dominikaanisen tasavallan matkaa maaginen 15 000 € raja olisi ylittynyt heittämällä. Olen suoritukseen erittäin tyytyväinen ja näin korkeaa säästöastetta tuskin tullaan enää näkemään. Tämä johtuu siitä, että uuden auton osto on edessä tulevana vuonna ja en usko tulojen kasvavan samaa tahtia. Toinen tavoite tuli täytettyä.

Kolmantena tavoitteenani oli saavuttaa 25 000 € nettovarallisuus. Tänään (29.12.2018) nettovarallisuuteni 30 387 €, joten tavoite tuli ylitettyä yli 5 000 €:lla. Suotuisalla pörssikehityksellä 35 000 € nettovarallisuuden saavuttaminen ei olisi ollut edes hankalaa. Kolmas tavoite tuli täytettyä.

Neljäntenä tavoitteenani oli maksaa ”muu lainan” kokonaisuudessaan vaimokkeelleni. Tämä tuli hoidettua jo 20.05.2018. Muu lainaa oli maksettavana vuoden alussa vielä 3 000 €. Neljäs tavoite tuli täytettyä.

Viidentenä tavoitteena oli saada osinkoja vähintään 500 € bruttona. Yhteensä vuoden aikana tuli osinkoja bruttona 745.61 €. Osinkoihin lisätään vielä 10 € pääoman palautus Turun osuuskunnalta, joten yhteensä osinkoja tuli 755.61 €. Viides tavoite tuli siis täytettyä.

Muut tavoitteet

Muut tavoitteet liittyivät sitten omaan elämään. Niiden tarkoituksena oli lisätä hyvinvointia sekä onnellisuutta.

Ensimmäinen tavoite liittyi omalla ajalla tehdyn työn vähentämiseen. Edellisenä vuonna kotona tuli tehtyä vähintään 200 tuntia ylitöitä täysin ilmaiseksi. Tänään työajanseuranta näyttää 87 tuntia plussaa, joten kotona tehtyjen tuntien määrä on yli puolittunut. Työn vieminen kotiin oli tänä vuonna siis merkittävästi vähäisempää, mutta siinä on vielä paljon parannettavaa.

Toinen tavoite oli parantaa omaa markkina-arvoa. Hain ja pääsin ylemmän ammattikorkeakoulun kemiantekniikan ja bioteknologian insinöörin tutkintoon (Insinööri YAMK = Maisterin tutkinto). Tutkinto on tarkoitettu käytäväksi 1.5-2 vuoden aikana, mutta yritän käydä koulun vuodessa. Olen päässyt lisäksi harjoittelemaan paljon esiintymistä (lähinnä englanniksi puhuen), josta on varmasti paljon apua tulevaisuudessa.

Kolmantena tavoitteena oli lukea vähintään 10 kirjaa vuoden aikana. Kirjoja tuli luettua vain 6 kpl, jotka olivat seuraavat: Mika Hyttinen – Luovu ajoittamisesta ja tuplaa tuottosi (2016), Antti Parviainen – Startup sijoittaminen (2017), Robert Kiyosaki – Rich Dad, Poor Dad (2004), Stephen Hawking – Ajan lyhyt historia (1996), Your money or your life – Vicki Robin and Joe Dominguez ja Karo Hämäläinen, Jukka Oksaharju, Random Walker - Arvoguru (2018). Vaikka kirjoja ei hirveän montaa tullut luettua, niin lukemisen parissa on tullut vietyttyä todella paljon aikaa. Sijoitusblogit, koulukirjat ja sijoituslehdet sekä yritysten vuosikatsaukset ovat vieneet valtavasti aikaa.

Neljäntenä tavoitteenani oli viettää enemmän aikaa kummityttöjen ja läheisten kanssa. Tämä tuli suurimmilta osin täytettyä, mutta parantamisen varaa on edelleen. Valitettavasti tämä ei ole kuitenkaan vain itsestäni riippuvainen asia.

Yhteenveto

Taloudellisista tavoitteista vain salkun arvo -tavoite ei täyttynyt. Tähän suoritukseen voi siis olla tyytyväinen vaikka olisinkin odottanut osakevalintojeni suoriintuneen paremmin (katson sinua Pandora).

Muut tavoitteet tuli täytettyä lähes kokonaan. Jaksaminen ei ole erityisemmin parantunut, koska vuosi on ollut todella kiireinen koulun, opinnäytetyön ja työn yhdistämisen kanssa. Tähän oman soppansa on lisännyt kuukausia kestänyt 100 % hereilläoloajasta ollut päänsärky sekä verenpainelääkkeiden aloittaminen. Dominikaanisen tasavallan matka tulee enemmän kuin tarpeeseen!

Kommentit

  1. Ostatko auton velaksi vai käteisellä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti menee velan puolelle. Nykyinen auto on velaton, josta myytäessä saa jotain 4500-5000 €. Uuden auton hintamaksimiksi ajateltu 20 000 €, josta puolet tulee maksettavaksi itselleni ja puolet puolisolle. Joten n. 7 500 € pitää ottaa velkaa. Osakkeisiin en koske, mutta jotain käteistä on mahdollista tietty sitä varten säästää heti, kun haluaa. Nyt kun joudun maksamaan autoa velalla, tulee koron merkitys erityisesti korostumaan. En suostu useiden autoliikkeiden pikavippikorkoja maksamaan, joten käännyt todennäköisesti pankin puoleen! :) Nissanilla on esim. ollut kampanjoita, jossa kokonaiskorko ollut 0 %. Harmi vaan, ettei vaimoke suostu Qashqaita ostamaan :D

      Poista
  2. Tää on mielenkiitoinen kysymys, koska yleensä ihmiset vastaa, että "ei kukaan osta autoa käteisellä" :)

    Törmäsin syksyllä sellaseen talousneuvojaan, jonka talousvinkeistä ensimmäinen on " Osta auto käteisellä, ei koskaan velalla. Säästä summa etukäteen, jos sinulla on varaa maksaa se jälkikäteen on sinulla myös varaa säästää siihen etukäteen. Auto on silloin sinun!"

    Valtavan virkistävä ja valtavirrasta poikkeava ohje tässä päivässä jolloin ihmisten pitää saada kaikki, heti ja hinnalla millä hyvänsä. Lopputulos näkyy ylivelkaantumisena ja köyhyytenä.

    Toki ymmärän että välillä tulee tilanteita, että on pakko ostaa se isompi tai parempi auto heti mut meinaan silti kiusata autonostajia kysymyksellä, ostatko käteisellä vai velaksi. :)

    Tämä laskelma sopii hyvin sijoittajille, joita muutenkin kiinnostaa se miten talous kehittyy 25 vuoden kuluessa.

    http://www.holmstromgroup.com/fi/education-coaching/taloudellinen-neuvonanto-valmentajan-vihjeet/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talousvinkki on täysin totta ja toiminkin aikaisemmin niin, että ostin auton vain käteisellä rahalla. Autot ovat olleet kuitenkin kohtuullisen halpoja (alle 10 000 € ostettaessa), että käteisen kerää nopeastikin. Saman neuvon olen antanut muillekin, mutta nyt omalla kohdalla auton hinta alkaa olemaan sen verran korkea, että en näe mielekkääksi kerralla laittaa niin valtavasti rahaa siihen, kun uskon kohtuullisen halpaa lainarahaakin olevan saatavilla. Huvittavinta tässä on kuitenkin se, että nykyisessä autossa ei ole mitään vikaa eli todellista syytä vaihtaa ei ole. Vaimokkeeni on tästä aiheesta puhunut minulle jo pari vuotta ja olen vihdoin hieman antanut periksi ajatukselle uudesta autosta. Auto on huonoin sijoitus mitä voi tehdä, mutta ehkä me silti päädymme ostamaan uuden auton. Olettaen, että autolainojen korot ovat sellaisia, että suostun niitä maksamaan :D

      Poista
  3. Pitää tehdä niin kuin järkeväksi katsoo. Voihan olla että pankki antaa lainan niin hyvällä korolla, että se oikeasti kannattaa, kun kyseessä ei kuitenkaan ole tuo isompi laina, että maksuaika ei veny pitkäksi. Tai sitten sanot naisellesi, että "Kulta, meillä on ihan hyvä auto. Odotetaan kaksi vuotta, säästetään rahat ja sinä saat valita värin." Heh heh, nyt lopetan tämän ja menen haaveilemaan käytetytstä Vespasta, jonka ostan käteisellä heti kun oikean värinen tulee vastaan. :) Onnea uudelle autolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Tätä voisi kokeilla! :D Meillä vähän erilaista auton ostaminen kuin muilla, koska itselle tärkein on vaan edullisen rahoituksen saaminen ja hänelle väri :D Merkillä ei taida olla erityisemmin merkitystä (Volkswagen, Toyota, Audi, Mazda käyvät)! :D

      Poista
  4. Jos käteistä löytyy ja sitä ei tarvitse mihinkään muuhun, niin mikä ettei. Jos taas ottaa osan, tai koko ostohinnan ottaa lainaa, silloin kannattaa ottaa tarjouksia pankista, netin vakuudettomilta lainoilta, nettipankeilta ja autoliikkeen rahoitusyhtiöltä. Tarjousten ottaminen tarkoittaa lainan hakemista, joka on maksutonta, eivätkä tarjoukset sido vielä mihinkään. Kaikissa tarjouksissa on todellinen vuosikorko, joita vertaamalla saa valittua sen halvimman lainan. Ja sitten kannattaa miettiä, kuka sen auton omistaa eli joutuuko sen antamaan vakuudeksi esim. autoliikkeen rahoitusyhtiölle. Tämä on tärkeätä, jos auton haluaa myydä kun velkaa on vielä jäljellä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Nordnet vs OP -osakevälittäjien kilpailutus

Kuukausisäästäminen rahastoon lapsellesi tai kummilapsellesi

Miksi Orion on niin kallista?

Kiinnostavat sijoituskohteet 9 - Intrum Justitia

Näkymät vuodelle 2018