Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2019.

Tavoitteet 2019

Kuva
Tavoitteiden asettaminen vuodelle 2019 on hieman myöhästynyt erinäisten koulu- ja työkiireiden vuoksi. Tykkään asettaa itselleni selkeät tavoitteet taloudellisesti ja muulle elämälle, jolloin niiden saavuttamiseksi pyrkii tekemään kaiken voitavansa. Osan tavoitteista saavuttaisin varmaan ilman erillistä listaustakin, mutta olen aina pitänyt asioiden listaamisesta! Alkuperäiset tavoitteet laadin lähivuosille jo pari vuotta sitten, mutta nettovarallisuuden osalta joudun tekemään muutoksia tällä kertaa. Tavoitteet lähivuosille ja tulevaisuudelle on nähtävissä  täällä .

Kuukausikatsaus 2019-02

Kuva
Pyrin kirjaamaan kuukausikatsauksiini sentin tarkkuudella kaikki tulot ja menot. Kuukausikatsauksissa nähtävät luvut ovat henkilökohtaisia, vaikka samassa taloudessa asuu toinenkin henkilö. Olemme puolisoni kanssa päättäneet jakaa kaikki yhteiset kustannukset tasan puoliksi. Hieman muista bloggaajista poiketen kuukauteni vaihtuu aina 19.päivä palkkapäivästäni johtuen. Kuukauden ajanjakso on siis aina 19.päivästä 18.päivään. Tulot ja menot Vuoden 2019 toisen kuukauden aikana tuloja kertyi 2 338 €, josta muita kuin palkkatuloja oli 19 €. Kuluja kertyi tässä kuussa 1 375 €. Alla olevassa taulukossa on eritelty kulujen jakautuminen. Peruselämisen lisäksi tässä kuussa oli muutamia ylimääräisiä toistumattomia kuluja. Dominikaanisen tasavallan luottokorttimaksu tuli maksettua (319 €). Tämän lisäksi ravintolakustannukset olivat lievästi normaalia korkeammat, kun Turussa oli taas syöviikot! Säästöön tuloista jäi mukavat 41.2 %, joten vuodelle asetettu tavoite täyttyi. Säästöön (lainan

Ostot 13 - Nordea

Kuva
Ostin lisää Nordeaa salkkuun joulukuun loppupuolella käyttäen hyväksi aikaisemmin hakemaani Superluottoa. Ostot postauksissa kirjaan ylös perustelut hankinnoille, jotta voin tulevaisuudessa nähdä millä perusteella olen yrityksen osakkeita ostanut. Tätä kirjoitusta ei pidä tulkita sijoitusvinkkinä ja lukija on itse vastuussa sijoitustensa tappioista ja voitoista.

Työkalu talouden seurantaan

Kuva
Uusivuosi ja uudet kujeet kertoo sanonta. Uudenvuoden lupauksiin monilla kuuluu henkilökohtaisen talouden kuntoon laittaminen ja säästäminen. Oman talouden tilanteen selvittäminen ja sen parantaminen on yksi tärkeimmistä asioista mitä voit tehdä vuonna 2019. Taloudellinen taito ja -tilanne vastaavat todella suuresta osasta henkilön henkisestä hyvinvoinnista sosiaalisten suhteiden lisäksi. Velkaantuminen, tiukalla eläminen ja arjen yllätykset ovat monella ihmisellä murheen ja stressin lähteenä. Jos et ole vielä saanut aikaiseksi aloittaa oman talouden kuntoon laittamista, niin nyt sille on hyvä hetki! Tulonhankinta- ja säästämisvinkkejä lukee vähän väliä iltapäivälehdistä ja myös oikeista uutislähteistäkin. Tämän lisäksi aktiivinen talousblogiyhteisö huolehtii siitä, että vähintään kerran kuukaudessa ilmestyy kirjoitus uusista vinkeistä. Säästämisvinkkejä vielä paljon tärkeämpi asia on kuitenkin oman kulutuksen ja tulojen määrän selvittäminen. Oman varallisuuden, velkojen, tul