Kuukausikatsaus 2018-03

Osinkoinsinööri - Kuukausikatsaus

Pyrin kirjaamaan kuukausikatsauksiini sentin tarkkuudella kaikki tulot ja menot. Kuukausikatsauksissa nähtävät luvut ovat henkilökohtaisia, vaikka samassa taloudessa asuu toinenkin henkilö. Olemme vaimokkeeni kanssa päättäneet jakaa kaikki ”yhteiset” kustannukset tasan puoliksi. Hieman muista bloggaajista poiketen kuukauteni vaihtuu aina 19.päivä palkkapäivästäni johtuen. Kuukauden ajanjakso on siis aina 19.päivästä 18.päivään.

Tulot ja menot

Vuoden 2018 kolmannen kuukauden aikana tuloja kertyi 2902 €, josta muita tuloja oli 301 € ja osinkoja 23.59 €. Kuluja kertyi yhteensä 1183 €. Alla olevassa taulukossa on eritelty kulujen jakautuminen. Kulutus oli erinomaisen hyvällä tasolla vaikka kuukauteen osui poikkeuksellisia menoja muutama. Viime kuun Ruotsin matkan luottokorttimaksu 90 € tuli maksettavaksi. Lisäksi päädyimme uusimaan sijauspatjamme (102 €) ja annoin siskolleni lahjaksi 50 €. Näitä lukuun ottamatta kulutus oli normaalilla tasolla. Säästöön tuloista jäi maagiset 59.2 %, joten vuodelle asetettu tavoite ylitettiin reilusti. Säästöön (lainan lyhennyksiin, sijoituksiin tai käteiseksi) jäi tässä kuussa toisin sanoen 1718 €.

Olen alkanut syömään töissä 2-4 päivänä viikossa itse tekemää salaattia, joten lounareiden käyttö työpaikkaravintoloihin on hieman vähentynyt. Toisaalta olen sitten käyttänyt lounareita enemmän ravintoloissa. Käymme lähes viikoittain ulkona syömässä vaimokkeeni kanssa ja 90 % kerroista kustannan sen lystin kokonaan. Kiinteitä kustannuksia ovat Spotify ja Netflix (joita maksan lahjaksi pikkusiskoilleni), uimaranneke sekä kuntosalikortti. Tämän lisäksi säästän jokainen kuukausi 15 €/nuppi kolmelle kummitytölleni aina siihen asti, kun he täyttävät 18 vuotta.

Kustannukset


Lainan korot & kulut
44,62 €
Ruoka
241,43 €
Työpaikkaruokailu
54,90 €
Ravintolat
38,20 €
Auto (sis. Polttoaineet)
95,00 €
Asunto (sis. Hoitovastike)
167,47 €
Vakuutukset
5,30 €
Terveys
45,56 €
Lemmikit
18,14 €
Hauskanpito
12,50 €
Matkustus
89,27 €
Lahjat
101,92 €
Tavarat
102,48 €
Veikkaus
9,90 €
Alkoholi
36,68 €
Harrastukset
19,90 €
Vaatteet
0,00 €
Muut
100,00 €
Yhteensä
1 183,27 €
 

Sijoitukset

Sijoitusten muutokset kuukausitasolla löytyvät alla olevasta taulukosta. Tässä kuussa laitoin uutta pääomaa salkkuun 778.64 €. Uutta pääomaa on salkkuun työnnetty siten 1135.39 € vuoden alusta laskettuna. Lisäksi myös kaikki salkkuun tulevat osingot sijoitetaan uudestaan. Salkun arvo on tällä hetkellä n. 200 € todellisuutta matalampi, koska tämän viikon lopulla lohkesi Pandoran ja Nordean osinko. Nämä tulevat näkymään sitten jo ensi kuukausikatsauksessa. Salkku käväisi 17 000 € paremmalla puolella jo useaan otteeseen, mutta lasketteli hieman alas sieltä. Ostin tässä kuussa Superluotolla lisää Nordeaa perjantaina 16.03. Tästä ostoksesta kirjoitan myöhemmin lisää. Salkun päiväkohtaisia muutoksia voi seurata Sharevilleen rekisteröityneenä Osinkoinsinööri käyttäjätunnuksen takaa.


Osakevarallisuus
18.2.2018
18.3.2018
Muutos
YHTEENSÄ
15 925 €
16 685 €
760 €
DNA Oyj
1 762 €
1 813 €
51 €
Elekta AB ser. B
936 €
1 094 €
158 €
Neste Corporation
2 946 €
2 867 €
-79 €
Nordea Bank AB (publ) FDR
2 249 €
2 785 €
536 €
Novo Nordisk B (A/S)
2 315 €
2 253 €
-62 €
Pandora A/S
2 092 €
2 058 €
-34 €
Norwegian Finance Holding
1 205 €
1 338 €
133 €
Kemira Oyj
1 906 €
1 846 €
-60 €
Marine Harvest
1 275 €
1 279 €
4 €
Gjensidige Forsikring
1 039 €
1 069 €
30 €
Käteinen
-1 800 €
-1 717 €
83 €

Nettovarallisuus

Alla 18.03.2018 päivitetty nettovarallisuus. Asuntolaina lyheni 230 € ja opintolaina 80 €. Muu lainaa lyhensin myös 100 € edestä. Nettovarallisuuden laskemisessa ei ole huomioitu auton arvoa (n. 5000-6000 €), joka on täysin velaton. Nettovarallisuudessa hypättiin jo yli 22 000 € rajan.


Varat
Velat
Osakkeet
16 685 €
Asuntolaina
64 230 €
Käteinen
2 438 €
Opintolaina
4 270 €
Asunto
74 000 €
Muu laina
2 600 €
Osuuskunnat
                      100 €
Nettovarallisuus
22 123 €

Yhteenveto


Sekä säästöprosentti että säästetty rahamäärä ovat historian parhaita. Näin loistavaa kuukautta on tuskin lähiaikoina uudelleen tulossa. Ensi kuu näyttää jo heti hieman huonommalta, koska molemmat vakuutukset ja koko vuoden työttömyyskassamaksu tulevat maksettavaksi. Vuoden säästötavoitteessa pysyminen on ollut toistaiseksi vielä helppoa. Toivotaan, että näin on myös jatkossa. Superluottoa on tullut vinguteltua tänä vuonna urakalla ja sen osuus salkusta on nyt 12.4 % (lainoitusarvosta). Jatkan tämän lainan lyhentämistä ja pyrin olemaan tarttumatta ostopaikkoihin!


Miten sinun kuukautesi on mennyt säästämisen ja sijoittamisen osalta?

Kuva: Janette Virtanen

Kommentit

Lähetä kommentti

Suosituimmat tekstit viimeiseltä 30 päivältä

Kuukausikatsaus 2024-02

Nordnet vs OP -osakevälittäjien kilpailutus

WC-remontti alle 2000 eurolla - Katso ennen ja jälkeen kuvat remontista

Asuntolainan ja sijoitusasuntolainan uudelleenrahoitus – Vertailussa mukana Osuuspankki, Nordea ja S-pankki

Kuukausikatsaus 2024-01

Näin haet tanskalaisten osakkeiden osingon lähdeveron takaisin

Näin ostat 300 000 euron omakotitalon ilman omarahoitusosuutta

Asumiskustannukset omakotitalossa ensimmäisen vuoden aikana

Kuukauden Osake - Eolus Vind

Näin asumiskustannukseni muuttuvat muuttaessani omakotitaloon kerrostalosta