Kuukausikatsaus 2018-04

Osinkoinsinööri - Kuukausikatsaus

Pyrin kirjaamaan kuukausikatsauksiini sentin tarkkuudella kaikki tulot ja menot. Kuukausikatsauksissa nähtävät luvut ovat henkilökohtaisia, vaikka samassa taloudessa asuu toinenkin henkilö. Olemme vaimokkeeni kanssa päättäneet jakaa kaikki ”yhteiset” kustannukset tasan puoliksi. Hieman muista bloggaajista poiketen kuukauteni vaihtuu aina 19.päivä palkkapäivästäni johtuen. Kuukauden ajanjakso on siis aina 19.päivästä 18.päivään.

Tulot ja menot

Vuoden 2018 neljännen kuukauden aikana tuloja kertyi 2 846 €, josta muita tuloja oli 120 € ja osinkoja 408.71 €. Kuluja kertyi yhteensä 1 308 €. Alla olevassa taulukossa on eritelty kulujen jakautuminen. Kulutus oli erinomaisen hyvällä tasolla vaikka kuukauteen osui poikkeuksellisia menoja muutama. Kävimme hoitauttamassa koiramme hampaat, josta ylimääräistä kulua tuli 80 €.  Lisäksi molemmat vakuutukset (auto ja muut) ja koko vuoden työttömyyskassa tuli maksettavaksi. Näitä lukuun ottamatta kulutus oli normaalilla tasolla. Säästöön tuloista jäi maagiset 54.0 %, joten vuodelle asetettu tavoite ylitettiin reilusti. Säästöön (lainan lyhennyksiin, sijoituksiin tai käteiseksi) jäi tässä kuussa toisin sanoen 1 538 €.

Olen alkanut syömään töissä 2-4 päivänä viikossa itse tekemää salaattia, joten lounareiden käyttö työpaikkaravintoloihin on hieman vähentynyt. Toisaalta olen sitten käyttänyt lounareita enemmän ravintoloissa. Käymme lähes viikoittain ulkona syömässä vaimokkeeni kanssa ja varsinkin tässä kuussa tuli syötyä paljon, kun syöviikot ovat taas täällä. Lisäksi tulee käytettyä paljon offerilla tarjouksia. Kiinteitä kustannuksia ovat Spotify ja Netflix (joita maksan lahjaksi pikkusiskoilleni), uimaranneke sekä kuntosalikortti. Tämän lisäksi säästän jokainen kuukausi 15 € / nuppi kolmelle kummitytölleni aina siihen asti, kun he täyttävät 18 vuotta.

Kustannukset


Lainan korot & kulut
49,04 €
Ruoka
246,72 €
Työpaikkaruokailu
96,40 €
Ravintolat
88,50 €
Auto (sis. Polttoaineet)
142,40 €
Asunto (sis.Hoitovastike)
181,58 €
Vakuutukset
192,75 €
Terveys
29,44 €
Lemmikit
86,94 €
Hauskanpito
16,75 €
Matkustus
15,00 €
Lahjat
77,00 €
Tavarat
25,20 €
Veikkaus
9,95 €
Alkoholi
30,42 €
Harrastukset
19,90 €
Vaatteet
0,00 €
Muut
0,00 €
Yhteensä
1 307,99 €


Sijoitukset

Sijoitusten muutokset kuukausitasolla löytyvät alla olevasta taulukosta. Tässä kuussa laitoin uutta pääomaa salkkuun 366.23 €. Uutta pääomaa on salkkuun työnnetty siten 1 501.62 € vuoden alusta laskettuna. Lisäksi myös kaikki salkkuun tulevat osingot sijoitetaan uudestaan, joita on tilille napsahdellut yhteensä 432.30 € tänä vuonna. Suurin osa tämän vuoden osingoista saapui tilille tässä kuussa, mutta loppuvuodelle on vielä odotettavissa Elektan, Nesteen, Pandoran, Marine Harvestin ja Novo Nordiskin osinkoja. Salkun päiväkohtaisia muutoksia voi seurata Sharevilleen rekisteröityneenä Osinkoinsinööri käyttäjätunnuksen takaa.

Osakevarallisuus
18.3.2018
18.4.2018
Muutos
YHTEENSÄ
16 685 €
17 455 €
770 €
DNA Oyj
1 813 €
1 801 €
-12 €
Elekta AB ser. B
1 094 €
1 107 €
13 €
Neste Corporation
2 867 €
2 697 €
-170 €
Nordea Bank AB (publ) FDR
2 785 €
2 646 €
-139 €
Novo Nordisk B (A/S)
2 253 €
2 163 €
-90 €
Pandora A/S
2 058 €
2 350 €
292 €
Norwegian Finance Holding
1 338 €
1 383 €
45 €
Kemira Oyj
1 846 €
1 822 €
-24 €
Marine Harvest
1 279 €
1 460 €
181 €
Gjensidige Forsikring
1 069 €
976 €
-93 €
Käteinen
-1 717 €
-950 €
767 €

Nettovarallisuus

Alla 18.04.2018 päivitetty nettovarallisuus. Asuntolaina lyheni 230 € ja opintolaina 70 €. Muu lainaa lyhensin myös 300 € edestä. Nettovarallisuuden laskemisessa ei ole huomioitu auton arvoa (n. 5 000-6 000 €), joka on täysin velaton. Nettovarallisuudessa hypättiin jo reilusti yli 23 000 € rajan.

Varat
Velat
Osakkeet
17 455 €
Asuntolaina
64 000 €
Käteinen
2 583 €
Opintolaina
4 200 €
Asunto
74 000 €
Muu laina
2 300 €
Osuuskunnat 
                100 €
Nettovarallisuus
23 638 €


Yhteenveto

Kulunut kuukausi oli taas loistava säästämisen suhteen. Ensi kuussa matkustan Ateenaan ja siitä tulee syntymään kuluja vaikka työpaikka osan kustantaakin. Katsotaan ensi kuukausikatsauksessa millainen konkurssi minua odottaa. Tälle vuodelle asetetussa säästötavoitteessa pysyminen on ollut toistaiseksi helppoa. Toivotaan, että näin on myös jatkossa. Superluottoa on tullut vinguteltua tänä vuonna urakalla ja sen osuus salkusta on nyt 6.8 % (lainoitusarvosta). Jatkan tämän lainan lyhentämistä ja pyrin olemaan tarttumatta ostopaikkoihin! Sormia kuitenkin syyhyttää monien yritysten osalta, kun ovat halpaa kuin makkara tällä hetkellä. Nettovarallisuus kasvoi tässä kuussa myös mahtavat 1 500 €. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!


Miten sinun kuukautesi on mennyt säästämisen ja sijoittamisen osalta?

Kommentit

Suosituimmat tekstit viimeiseltä 30 päivältä

Kuukausikatsaus 2024-02

Nordnet vs OP -osakevälittäjien kilpailutus

WC-remontti alle 2000 eurolla - Katso ennen ja jälkeen kuvat remontista

Asuntolainan ja sijoitusasuntolainan uudelleenrahoitus – Vertailussa mukana Osuuspankki, Nordea ja S-pankki

Kuukausikatsaus 2024-01

Näin haet tanskalaisten osakkeiden osingon lähdeveron takaisin

Näin ostat 300 000 euron omakotitalon ilman omarahoitusosuutta

Asumiskustannukset omakotitalossa ensimmäisen vuoden aikana

Kuukauden Osake - Eolus Vind

Näin asumiskustannukseni muuttuvat muuttaessani omakotitaloon kerrostalosta