Ostot 14 - Gjensidige Forsikring ja Intrum


Edellisestä ostoksesta on kerinnytkin vierähtämään jo tovi aikaa. Kävin huhtikuussa kaupoilla kahteen kertaan ja tällä kertaa tuli ostettua lisää Gjensidige Forsikringia ja Intrumia. Salkkuun kerkesi kertymään käteistä 2 000 €, jonka jälkeen päätin käyttää ne ostoksiin (ja lisäksi hieman myös Superluottoa). Ostot postauksissa kirjaan ylös perustelut hankinnoille, jotta voin tulevaisuudessa nähdä millä perusteella olen yrityksen osakkeita ostanut. Tätä kirjoitusta ei pidä tulkita sijoitusvinkkinä ja lukija on itse vastuussa sijoitustensa tappioista ja voitoista.

Gjensidige Forsikring


Gjensidigen liiketulos on ollut koetuksella viimeiset kaksi vuotta ja erityisesti viime vuosi oli huono. Vuonna 2018 tapahtui epänormaalin paljon sään ja ilmaston aiheuttamia vahinkoja, jotka laskivat vakuutustuottoja. Samaan aikaan markkinaturbulenssi laski merkittävästi sijoitusten tuottoja. Vuonna 2018 pystyttiin kuitenkin tekemään melko kohtuullinen tulos EPSin ollessa 7.44 NOK. Nordea osti Gjensidige konserniin kuuluneen Gjensidige Bankin ja samalla yritykset sopivat pankki- ja vakuutuspalveluyhteistyöstä.

Vuoden 2019 ensimmäinen kvartaali oli vuorostaan vahva kaikilla vakuutusmarkkinoilla ja erityisesti yritysvakuutusten tuotto kasvoi merkittävästi viime vuoden kvartaaliin verrattuna ollen 333.3 miljoonaa kruunua (2018: 68.9 milj. NOK). Kokonaisuudessa vakuutustoiminnasta tuottoa saatiin 798.1 miljoonaa kruunua, kun se viime vuonna oli 411.2. Tämän lisäksi sijoitustoiminnassa saatiin lähes kolme kertaa suuremmat tuotot aikaiseksi kuin viime vuoden vastaavalla kvartaalilla.

Osakkeiden myönteisen kehityksen johdosta sijoitustuotot olivat jopa 682.2 miljoonaa kruunua, kun koko viime vuoden aikana ne olivat 820.9 milj. NOK. Tämän lisäksi Gjensidige Bankista saatiin 1 559 miljoonaa kruunua, joka nosti kvartaalituloksen todella korkeaksi. Kvartaalin osakekohtainen tulos oli 5.57 NOK (sisältäen Gjensidige Bank myynnin), mutta ilman Gjensidige Bankista saatuja tulojakin jopa 2.87 NOK.

Gjensidige julkaisi kvartaalituloksensa 25.04.2019 ja vaikka luvut olivat todella komeat, niin osake ei noussut lainkaan. Päätin tämän vuoksi ostaa osaketta välittömästi lisää, kun tuloksentekoon on näytetty pääsevän takaisin kiinni. Ostohetkestä osake on kerinnyt nousta jo yli 5 %. Jos tuloskunto säilyy samanlaisena vuoden loppuun, niin 10 NOK EPSin ylittäminen (karsittuna ilman kertaluontaisia eriä) ei tulisi itselleni yllätyksenä.

Alla taulukko Gjensidige Forsikringin taloudellisista luvuista seitsämältä edelliseltä vuodelta.


Ostin yhteensä 80 kpl Gjensidigen osakkeita 25.04.2019 159.9 NOK kappalehintaan (sis. välityspalkkiot). Omistan tällä hetkellä yhteensä 150 kpl Gjensidigen osakkeita keskihinnalla 155.83 NOK. Osinkotuotto tämän vuoden osingolla keskikurssilleni on täten 4.6 %.
Kirjoittaja omistaa kyseisiä osakkeita ja minulla ei ole mitään aikomusta luopua osakkeista lähitulevaisuudessa.

Intrum

Olen aikaisemmin kirjoittunut Intrumin ostosta ja yrityksestä yleisesti.

Intrumin ja italialaisen Banca Intesa Sanpaolon yhteistyö saatiin suunnitellusti tehtyä vuoden 2018 aikana. Intrum aloitti yhteistyön Banca Intesa Sanpaolon kanssa 10.8 miljardin arvoisen ongelmalainaportfolion jakamiseksi. Intesa Sanpaolo ja Intrumin yhteisyrityksen (Joint Venture Servicer) kolmas partneri on CarVal, joka osallistui Intrumin hankinnan rahoittamiseen. Intrum tulee omistamaan JVS:stä 51 % ja tämän osuuden lainoista 80 %. Intrum Justitian ja Lindorffin integroituminen oli hoidettua myös lähes kokonaisuudessaan 2018 aikana, joten yhdistymisestä saatavat hyödyt pitäisi alkaa pian näkyä myös tuloksessa.

Yrityshankinnoilla ja uusien lainaportfolioiden ostamisella pyritään saamaan vuonna 2020 aikaiseksi 35 SEK tuloksen osaketta kohden. Tämä on kova tavoite ja en usko, että ihan noin korkealle tullaan pääsemään. Vaikka Intrum on kasvanut kovaa vauhtia, niin marginaaleista ei yritetä tinkiä. Tämän vuoksi tavoitteeksi on asetettu 13 % tuotto-odotus ostetuille lainoille, kun se viime vuonna oli 15 %. Intrum on tällä hetkellä melko velkainen (nettovelan suhde operatiiviseen kassavirtaan on 4.3), mutta sitä on tarkoitusta laskea terveellisemmälle tasolle (2.5-3.5).

Intrum toimii 25 maassa ja 14 niissä se on markkinajohtaja. Kaikissa paitsi kolmessa maassa se kuuluu top 5 suurimpiin toimijoihin. Pankkialalla suuruudesta on aina hyötyä, joten Intrumin taival tulee olemaan todennäköisesti hyvä myös tulevaisuudessakin. Suurimpia riskitekijöitä ovat Italian suuri lainaportfolio, jonka tuotoista ei voi vielä tietää. Italialaiset ovat tunnetusti erittäin velkaisia ja Italia on Euroopan toiseksi velkaisin maa heti Kreikan jälkeen.

Intrum julkaisi Q1 2019 tuloksensa 26.04.2019. Samana päivänä oli myös yhtiökokous, joten osingonirtoaminen osui maanantaille 29.04.2019. Kvartaalitulos oli mielestäni loistava, mutta osake ei siihen reagoinut mitenkään mahdollisesti osingon irtoamisen vuoksi. Liiketulos kasvoi jopa 39 % viime vuoden vastaavasta kvartaalista ollen 1 350 miljoonaa kruunua. Osakekohtainen tulos oli jopa 5.63 SEK, kun se Q1 2018 oli 2.77 SEK. Intrum ilmoitti kvartaalituloksessaan, että Italian portfolio on lähtenyt tuottamaan toistaiseksi odotettua paremmin, joka on hieno asia. Samaan aikaan kuitenkin Espanjassa on ollut ongelmia tuloksen kanssa.

Alla taulukko Intrumin taloudellisista luvuista seitsämältä edelliseltä vuodelta.


Ostin yhteensä 50 kpl Intrumin osakkeita 29.04.2019 247.62 SEK kappalehintaan (sis. välityspalkkiot). Omistan tällä hetkellä yhteensä 100 kpl Intrumin osakkeita keskihinnalla 237.47 SEK. Osinkotuotto tämän vuoden osingolla keskikurssilleni on täten 4.0 %.

Kirjoittaja omistaa kyseisiä osakkeita ja minulla ei ole mitään aikomusta luopua osakkeista lähitulevaisuudessa.

Mitä hankintoja sinun kuukauteesi on kuulunut?

Kommentit

  1. Itsellä edelleen salkussa viime vuonna hankitut Gjensidiget. Pitäisi miettiä, milloin niistä hankkiutuu eroon - ei jaksa tuota kun Norjakin vaihtoi osinkoverotustaan vuoden alusta siten, että ne pitää periä paikalliselta verottajalta itse takaisin. Sääli kun Norjassa niin paljon laatuyhtiöitä.

    Kokeilen tänä vuonna hakea Orklan ja Gjensidigen osinkoja takaisin Norjan verottajalta, mutta mikäli se on yhtään samansuuntaisen vaikeaa kuin Saksan veroviranomaisen kanssa säätäminen, niin täytyy keksiä uutta sijoitettavaa noillekin rahoille. Oletko itse miettinyt, kuinka usein haet (vai ahetko ollenkaan?) näitä liikaverotettuja takaisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse hain viime vuoden loppupuolella Tanskan viranomaisilta takaisin ylimaksettuja veroja heidän verkkopalvelunsa kautta ja se oli todella nopeaa ja yksinkertaista. Yhteensä aikaa kului ehkä 2 tuntia. Tarkoituksena on tästä kirjoittaa ohje heti, kun olen saanut varmistuksen että verot palautetaan ilman lisätietojen toimittamista. Harmi vaan, että käsittelyaika on tänä vuonna arvioitu olevan jopa 18 kuukautta.

      En ole vielä selvittänyt Norjan verotuksen takaisinhakemista, mutta ainakin olettaisin, että sekin onnistuu verkossa. Todennäköisesti tulen kyllä hakemaan takaisin Norjastakin ylimaksetut verot, koska vaikka siitä ei niin pääsisikään tuntipalkoille, niin ainakin saa blogiin lisää kirjoitettavaa! :)
      Sijoitustursas on kirjoittanut hyvän ohjeen saksalaisten verojen takaisinhakemiseksi:
      https://sijoittajatursas.com/2017/12/15/nain-hain-ja-haet-sinakin-palautukset-saksan-osinkoverosta/

      Arvostustasot ovat huomattavasti huokeampia kaikkialla muualla kuin Suomessa, niin on mielestäni typerää jättää sijoittamatta yrityksiin kuitenkin kohtuullisen vaivan takia. Ja jos ei jaksa hakea veroja takaisin, niin arvonnousu on kuitenkin todennäköisempää :)

      Poista
    2. Tanskassa pitää tosiaan hakea osingot takaisin viiden vuoden sisällä maksamisesta, mutta itse hain jo kahden vuoden jälkeen (koska halusin nähdä millainen prosessi on). Norjan takaisinhakuaikaa en ole vielä selvittänyt.

      Poista

Lähetä kommentti

Suosituimmat tekstit viimeiseltä 30 päivältä

Kuukausikatsaus 2024-02

Nordnet vs OP -osakevälittäjien kilpailutus

WC-remontti alle 2000 eurolla - Katso ennen ja jälkeen kuvat remontista

Asuntolainan ja sijoitusasuntolainan uudelleenrahoitus – Vertailussa mukana Osuuspankki, Nordea ja S-pankki

Kuukausikatsaus 2024-01

Näin haet tanskalaisten osakkeiden osingon lähdeveron takaisin

Näin ostat 300 000 euron omakotitalon ilman omarahoitusosuutta

Asumiskustannukset omakotitalossa ensimmäisen vuoden aikana

Kuukauden Osake - Eolus Vind

Näin asumiskustannukseni muuttuvat muuttaessani omakotitaloon kerrostalosta